Voisi kai sanoa, että käsityöyrittäjyys kulkee minulla verissä. Vanhempani olivat käsityöyrittäjiä, joten opin jo pienenä, että asioita voi tehdä itse – ja että niillä voi myös elättää itsensä. Ensimmäiset kesätyöni tein 12-vuotiaana vanhempieni verstaalla. Ompelin nahkalaukkuja ja pujottelin henkseleitä – en silloin vielä tiennyt, että vuosien päästä pyörittäisin omaa käsityöyritystä.
Nuoruuteni vapaa-aika kului pitkälti vanhempien auttamisessa. Koulun käsityötunneilla tahti ei oikein vastannut omaa tekemisen vimmaani: kun muut vielä leikkelivät kankaita, minulla oli jo housut tai paita valmis. Kannoin lopulta omia kankaita tunneille, että sain lisää tekemistä. Opettaja oli lähinnä tuohtunut, mutta itselleni tekeminen oli ilo ja itsensä ilmaisua.
Sitten tuli vaihe elämässä, jolloin käsityöt unohtuivat. Olin siirtynyt talouspäällikön työhön, ja elämä pyöri toisenlaisessa rytmissä. Mutta käsillä tekeminen ei koskaan täysin hävinnyt. Kun lopulta päätin irtisanoutua, aikomuksenani oli vain pitää taukoa ja etsiä uusi työpaikka. Mutta koska en osaa olla paikallani, päätin työttömyyden aikana perustaa verkkokaupan. Näin syntyi Lahja ja Sisustus Juuttisäkki – ja samalla työllistin myös äitini.
Vuosi oli 2018, ja muistan sen alun kiireen vieläkin: piti tehdä myyntiin vähän kaikkea. Kassit, lasten tuotteet, sisustusjutut – kaikki piti saada tarjolle. Olin peloissani, ettei kukaan ostaisi mitään. Ja sitten valtavan innoissani, kun joku tilasi jotakin. Ja taas huolissani, kun mitään ei tapahtunut. Tuo vuoristorata ei ole oikeastaan koskaan pysähtynyt – käsityöyrittäjyys on jatkuvaa liikettä, iloa ja jännitystä.
Yksi mieleen jääneistä kohdista oli, kun äitini kysyi, voisiko hänen kutomiaan villasukkia laittaa myyntiin. Olin ensin skeptinen – kuka nyt villasukkia ostaisi? Mutta myönnyin. Ja kuinka väärässä olinkaan! Villasukat ovat nykyään yksi talvikauden myydyimmistä tuotteista. Sen sijaan lasten tuotteet on jätetty pois, ja suunta on selkeä: tulevaisuudessa keskitymme enemmän kassien valmistamiseen.
Rakkain käsityömuistoni liittyy mummuuni. Olin noin 15-vuotias ja ihailin hänen virkkaamaansa päiväpeitettä. En uskaltanut sanoa mitään ääneen – mummu oli vähän etäinen, emmekä olleet läheisiä. Mutta pian hän oli virkannut minulle oman päiväpeitteen. Se on minulla vieläkin, muistona hiljaisesta lämmöstä ja siitä, miten käsityöt voivat sanoa asioita, joita ei sanota ääneen.
Parasta tässä työssä ovat asiakkaat. Se hetki, kun saa viestin tyytyväiseltä asiakkaalta, kantaa pitkälle. Palaute antaa voimaa jatkaa ja kehittää. Haastavinta taas on se, että verkkokaupasta tulisi niin kannattava, että voisin elää sillä täysin ilman muita tulonlähteitä.
Unelmani on, että jonain päivänä saisin tehdä tätä täysipäiväisesti. Valmistaa farkkukasseja ja muita tuotteita omaan tahtiin, omista lähtökohdista – ja olla oman itseni herra. Ehkä se päivä on vielä edessä. Ainakin tiedän, että käsityö ei jätä – eikä käsityöyrittäjyys.
💛 Kurkkaa verkkokauppaan ja löydä oma suosikkisi: juuttisakki.fi